*

hnmkynaiset.vapaavuoro.uusisuomi.fi/ Namikan naiset / kauniita kertomuksia koripallokaudesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Työttömyys

Suruaika potkujen jälkeen: Julkaisin 7 kirjaa 6 kuukaudessa

Näinä päivinä tulee vuosi siitä, kun Helsingin yliopisto irtisanoi työsuhteeni puolen vuoden irtisanomisajalla. Työskentelin viidettätoista vuotta perustamani Palmenian kirjoittajakoulutuksen toisena suunnittelijana. Kursseja oli käynnissä viisi tai kuusi, kaksi niistä jatkui vuodenvaihteen yli, toinen jopa toukokuun loppuun. Silloin olin ollut työttömänä jo yli kaksi kuukautta.

Vähemmän liksaa - paremmin töitä!

Monille riittää alhaisempi palkka, koska silloin saa tehdä töitä ...

--- monille riittää vieläkin alhaisempi työttömyyskorvaus, koska silloin ei tarvitse tehdä töitä - saa enemmän vapaa-aikaa. Yritysten ahneus on kasvava tempo, jos annat palkkasi liukua alas, niin kyllä työnantaja sitä kernaasti kannustaa - selitteellä, että näin saamme paremmin urakoita; samalla omistajan mersun numerot suurenevat.

Hinkua automaatioon ja robotisaatioon!

Kuinka kauan muussa eläinkunnassa "työn tekeminen kestää vuorokaudessa" -

lähinnähän se on ravinnon hakemista, reviirin puolustustamista ja lepäämistä, jotta seuraavana päivänä kykenee tekemään nuo samat "työt" ... kysymys on syvällistä filosofiaa, ja edellyttäisi irtautumista kasvuhuudon hokemasta -

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä