hnmkynaiset.vapaavuoro.uusisuomi.fi/ Namikan naiset / kauniita kertomuksia koripallokaudesta

Yhteisen tekemisen viikonloppu

  • Hyökkäyspelin hiomista valmentaja Riku Punkkisen johdolla
    Hyökkäyspelin hiomista valmentaja Riku Punkkisen johdolla

Syksyn ensimmäinen isompi tapahtuma oli vuorossa syyskuun puolivälissä. HNMKY:n naisten edustusjoukkue leireili Vierumäellä osin harjoitusten, osin harjoituspelien merkeissä. Kahden päivän erityisteemana oli yhteisen tekemisen hiominen sekä kentällä että sen ulkopuolella.

Lauantaina namikalaiset panostivat ennen kaikkea joukkueen yhteisiin teemoihin. Harjoituskentällä hiottiin hyökkäyspään joukkuepelaamista. Salin ulkopuolella painopiste oli joukkueen dynamiikassa: siinä miten ykkösdivisioona toimii yhdessä ja millaisia tavoitteita joukkue ja sen pelaajat asettavat tulevalle sarjakaudelle.

Vierumäkeläiseen tapaan ruokailut olivat tärkeässä roolissa. Jokaisen aktiviteetin jälkeen aina syötiin. Kaunis sää suosi leiriviikonloppua tarjoten erinomaisen mahdollisuuden ulkoiluun sisätoimintojen lomassa.

Sunnuntain ohjelmassa oli kolmen joukkueen harjoitusturnaus. Helsingin NMKY:n lisäksi paikalla olivat BC Nokia ja Kataja Basket Joensuusta, kaksi tulevan kauden vastustajaa naisten ykkösdivisioonassa.

HNMKY - Kataja

Päivän ensimmäisessä ottelussa Namika ja Kataja pelasivat iloista ja paikoin varsin hyvätasoista peliä. Etenkin hyökkäyspäässä nähtiin molemmilta joukkueilta runsaasti onnistumisia.

Oman erityisen leimansa ottelulle antoi sisarusten kohtaaminen. Katajaan täksi kaudeksi siirtynyt Henrika Suhonen pääsi ottamaan mittaa HNMKY:ssä pelaavasta pikkusiskostaan Annika Suhosesta. Sisarukset olivatkin mainiolla pelipäällä ja kumpikin laittoi ennakkoluulottomasti palloa säkkiin. Keskinäinen taisto päättyi tällä kertaa ratkaisemattomaan. 

Ottelun kulku oli ailahtelevainen. Nopeajalkaiset joensuulaiset hallitsivat pelin alkuminuutteja näytöstyyliin onnistumalla kiitettävästi hyökkäyksissään. Palloa laitettiin pussiin niin kaukaa kuin läheltä. Ero oli hetkessä kymmenen pistettä. Helsinkiläisten kone käynnistyi selvästi hitaammin – puoliaikaan mennessä Katajan johto kuitenkin kutistui kolmeen pisteeseen.

Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettäessä tilanne olikin jo tasan puolustuspelin terävöityessä. Viimeisellä neljänneksellä HNMKY hallitsi kenttätapahtumia varsin selvästi ja tuloksena oli lopulta stadilaisten kuuden pisteen voitto 75-69.

Pelin tärkeintä antia Namikalle oli tasapainoinen ja monipuolinen hyökkäyspeli. Viisikko pelasi hetkittäin tyylikkäästi yhteen ja onnistujia löytyi läpi joukkueen.

Kataja – BC Nokia

Kataja jatkoi noin tunnin tauon jälkeen parketilla, nyt BC Nokiaa vastaan. Edellispelin vauhti ei ollut puuduttanut karjalaisten jalkoja vaan ottelun komento pysyi pääosin Katajan käsissä. Joensuulaiset takoivat ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin näyttävästi 25 pistettä. Tehokas hyökkäys jatkui myös toisella neljänneksellä.

Virhevaikeuksien kanssa kamppailleet pirkanmaalaiset nousivat ottelun toisella puoliskolla tasoihin. Pienikokoisempi Kataja joutui korin läheisyydessä ahdinkoon yhtäältä Nokian sisäpelaamisen mutta myös terävien ajojen vuoksi. Sarjan pisimpiin joukkueisiin lukeutuva vierasjoukkue tulee olemaan hankala vastustaja monelle joukkueelle tulevan kauden sarjassa.

Voittoon asti BC Nokian terävöitynyt liike ei kuitenkaan riittänyt. Antti Halosen luotsaama Kataja otti niukan voiton lukemin 68-64 ja pääsi kotimatkalla voitokkaissa tunnelmissa.

BC Nokia - HNMKY

Illan kolmannessa pelissä oli aistittavissa väsymyksen merkkejä, etenkin helsinkiläisten otteissa. Pirteän ensimmäisen neljänneksen jälkeen Namikan naisten ote kirposi loppua kohti. Keskittyminen peliin pääsi herpaantumaan ja virhevaikeudetkin painoivat joukkuetta.

Näätälauman puolustuspeli oli parhaimmillaan oikein pätevää. Pirkanmaalaiset dominoivat levypalloja omalla korillaan, eikä Helsingin NMKY:n naisjoukkue päässyt esittämään parasta osaamistaan. Namikalaisista erityisesti Noora Korhonen kannatteli vahvalla pelillään joukkuetta. Sekään ei riittänyt illan pimetessä.  

BC Nokia oli kahdella jälkimmäisellä neljänneksellä selvästi vahvempi voittaen toisen puoliskon 43-27 ja koko ottelun 72-61. Ottelun loppusummerin ääni tuntui namikalaisryhmässä helpottavalla liverrykseltä. Kun Nokia otti voiton päätöspelissä, kaikille kolmelle joukkueelle kertyi saaliiksi yksi voitto ja yksi tappio.

* * * * *

Namikan naisten kannalta viikonloppu toimi mainiona valmistautumisena tulevaan sarjakauteen. Joukkue vietti aikaa yhdessä ja hitsaantui yhteen hyvällä tavalla. Aikaa riitti harjoitteluun ja taktisten yksityiskohtien läpikäyntiin. Pelillisiä asioita päästiin testaamaan tositoimissa.

Syksy jatkuu harjoitusotteluiden merkeissä. Sarjakausi pyörähtää käyntiin sunnuntaina 9.10 klo 18:00. Malmin Palloiluhallilla kauden avauksessa kohtaavat HNMKY ja Turun Riento.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset