*

hnmkynaiset.vapaavuoro.uusisuomi.fi/ Namikan naiset / kauniita kertomuksia koripallokaudesta

Kauteen valmistautumista ja kevyttä kisailua

  • Loppukesän harjoittelun lomaan on mahtunut myös kepeämpiä lajeja
    Loppukesän harjoittelun lomaan on mahtunut myös kepeämpiä lajeja

HNMKY:n naisten edustusjoukkueen valmistautuminen kauteen on ollut käynnissä jo hyvän aikaa. Elokuussa on panostettu harjoitteluun ja tulevan kauden järjestelyihin. Mukaan on toki mahtunut myös muuta sekalaista mukavaa.

Elokuun tekeminen on painottunut harjoitteluun omassa tutussa ympäristössä Malmin Palloiluhallilla. Salilla on käytetty aikaa fyysiseen harjoitteluun, taidon kehittämiseen sekä jossain määrin uudistuvan pelitavan hiomiseen.  

Yhteisten tapahtumien keskiössä on ollut korkealaatuinen harjoittelu. Pelaaminen nousee esille vasta myöhemmin syyskuussa, kun harjoituspelit alkavat. Syksyn tärkein harjoitustapahtuma tulee olemaan 23.-24. syyskuuta Pajulahdessa järjestettävä harjoitusturnaus. Turnauksessa on mukana joukkueita sekä naisten korisliigasta että ykkösdivisioonasta. Turnauksen osallistujista ja ohjelmasta on luvassa lisätietoa myöhemmin.  

YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN KANSSA

Kauden alun lähestyessä hiotaan myös yhteisiä kuvioita yhteistyökumppaneiden kanssa. Helsingin NMKY:n naiset ovat mukana jälleen erilaisissa yhteistyökuvioissa. Meitä tullaan näkemään yrityskumppaneiden apuna mm lenkkipoluilla, työapuna ja markkinoinnin tukena.  

Alkavalla kaudella yritysyhteistyö kasvaa entisestään ja meihin voit törmätä eri puolilla pääkaupunkiseutua. Tästäkin lisää pitkin kautta...

UUTTA KOKOONPANOSTA?

Edustusjoukkueen kokoonpano löysi muotoaan jo alkukesästä kun yhteensä 11 pelaajaa allekirjoitti pelaajasopimuksen. Kesätauon jälkeen harjoituksissa on nähty joitakin uusia kasvoja ja myös a-tyttöjä tulee liittymään joukkueeseen. Pelaajauutisia on siis luvassa lisää ennen kauden alkua. Mutta ei ihan vielä …

Jos pelaajapuolella on luvassa täydennystä, lisäystä toivotaan myös toimintaa pyörittävään ydinryhmään. Mikäli Namikan naisten edustusjoukkueen toiminta kiinnostaa, joukkueeseen ja sen ympärille mahtuu edelleen mukaan. Vaikka toiminta ja tekeminen on vakaalla pohjalla, ei tekijöitä ole liikaa.

KAUDEN ENSIMMÄINEN MESTARI

Elokuun viimeisenä viikonloppuna ratkottiin ensimmäinen joukkueen sisäinen mestaruus. Melkeinpä perinteikkääksi muodostunut 7-ottelu kisattiin tällä kertaa pienpelien maailmassa. Aiempiin yleisurheilumittelöhin verrattuna tämänkertainen kisa korosti tarkkuutta ja tarkkakätisyyttä. Seitsemän erilaisen pihakisan joukkoon mahtui mm tikanheittoa, krokettia, mölkkyä, korintekoa ja tulitikun heittoa.

Tiukan seitsenottelun ykköseksi nousi joukkueen tulokkaisiin kuuluva Roosa Saarni, joka sävähdytti kanssakilpailijoitaan sensaatiomaisella heikomman käden tikanheitollaan sekä tulitikun pituusheitolla. Joukkueen valmentaja Riku Punkkinen nappasi tasaisen kilpailun kakkossijan. Kolmanneksi kisassa sijoittui aina monipuolinen Maria Huitti.

* * * * * 

Tämä  blogi sekä joukkueen some-kanavat (Facebook & Instagram) aktivoituvat nyt kun kauden alku lähestyy. Pysy kuulolla. Luvassa jälleen kaikenlaista hauskaa ja hämmästyttävää!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset