*

hnmkynaiset.vapaavuoro.uusisuomi.fi/ Namikan naiset / kauniita kertomuksia koripallokaudesta

Lähikuvassa Kaisa Valtakari

  • Kaisa Valtakari ajaa korille, tuloksena kaksi pistettä
Kuva: Velimatti Ollilainen
    Kaisa Valtakari ajaa korille, tuloksena kaksi pistettä Kuva: Velimatti Ollilainen

Helsingin NMKY:n naisten edustusjoukkueen yksi avainpelaajista on Kaisa Valtakari. Täksi kaudeksi joukkueeseen liittynyt 30-vuotias Valtakari on nähnyt monenmoista kotimaisessa koripallossa. Otetaanpa hieman tarkemmin selvää kuka Kaisa on ja mitä kaikkea hänen koripallovuosiinsa mahtuu.

Terve Kaisa, mitäs kuuluu?

Ensimmäinen asia mitä tulee mieleen on, että väsyttää :) Töiden, koulun ja koripallon yhdistämisessä on ollut haasteensa. Syksy on ollut pitkä. Väsymyksestä huolimatta fiilis on hyvä. Hommat on hoidettu ja nyt lomalla saa vaihtaa aivot vapaalle.

Aloitetaanpa ensin katsomalla taaksepäin. Miten sinä päädyit koripallon pariin?

Tätini, Kaisa Valtakari, on pelannut koripalloa ja valmensi tyttöjen joukkuetta. Kun olin 7-vuotias, hän houkutteli minut Topon treenihin. Äiti kertoi, että ensin minua kiinnosti enemmän puolapuut kuin pallo. Juostessa katselin yleensä kenkiä ja ihailin, miten hienot kengät minulla on. Pikkuhiljaa rupesin kuitenkin ymmärtämään koripallon hienouden.

Juniorivuodet olivat sinulla melkoista menestystä. Teillä oli ToPossa huikean kovat ikäluokat tuolloin. Mitä niistä on jäänyt mieleen?

Voitimme 87-ikäluokan kanssa 2 Suomen mestaruutta. Minulla oli kunnia pelata myös 86-tyttöjen mukana, joten olin jokaisena B- ja A-juniorivuotena SM-final fourissa. Yritin kaivaa historiatietoa muistojeni tueksi, mutta en löytänyt. Mielestäni vastassa oli joka kerta joko HNMKY tai Lappeenrannan Catz. Voitimme kultaa 4 kertaa. Viimeisenä vuonna hävisimme HNMKY:lle semifinaalissa tiukan ottelun.

ToPon 87-tyttöjen joukkueen runko pysyi lähestulkoon saman kaikki juniorivuodet. Joukkueemme ehti hitsautua hyvin yhteen kentällä ja sen ulkopuolella. Reissun päällä sitä oppii tuntemaan jokaisen joukkueen jäsenen erittäin hyvin. Vietin paljon vapaa-aikaa myös joukkuekavereitteni kanssa. Kesä- ja joululomalla hengailin Janika Sundströmin kanssa Kisiksellä enemmän kuin kotona. Topon 87-joukkueesta meitä oli parhaimmillaan 5 ikäluokkamme maajoukkueessa.

Juniorivuosilta on jäänyt hyvät muistot ja varsinkin tuo joukkueena tekeminen. Pystyin luottamaan siihen, mitä kaverit tekevät ja välillä tiesin automaattisesti, mitä kukin tekee ja missä tilanteessa. Yksi erityinen muisto yhdestä finaalista: Sain riiston puolen kentän tienoilla ja kuulin Janikan huutavan nimeäni, pystyin syöttämään pallon saman tien pään yli taaksepäin, näkemättä missä Janika oli ja Janika pääsi vapaaseen lay-uppiin.

Kylmät väreet tulevat edelleen, kun muistelen meidän joukkueemme ajoittaista flow-tilaa.

Olet ehtinyt pelata aikuisten sarjoissakin jo vuosia. Mitkä ovat olleet tähän mennessä uran huippuhetkiä?

Aikuisten sarjoista huippuhetki on ehdottomasti ylitse muiden Suomen mestaruus Catzin paidassa. Kova työ palkittiin parin vuoden hopean jälkeen vihdoinkin keväällä 2010. Juhliminen kesti viikon :D

Myös tuossa joukkueessa yhdessä tekeminen oli koko jutun juju. Vaikka meillä oli huikeita yksilöitä joukkueessa, jokainen teki työtä yhteisen tavoitteen eteen. Kun ympärillä on hyvä porukka ja puitteet, oma suoriutuminenkin paranee. Sillä kaudella meillä oli hauskaa lähestulkoon joka päivä.

Toinen hieno muisto on keväältä 2014, kun voitimme Topon naisissa pronssia ja vielä kotikentällä Kisiksellä. Joukkueelle hieno saavutus, mutta myös seurahistorian ensimmäinen naisten SM-sarjamitali. Tuolloin joukkueessa oli myös aivan huikeita ihmisiä.

Entä onko jotain muunlaisia muistoja?

Koris on määritellyt minun elämääni viimeiset 23 vuotta, joten suuri osa muistoista on korisliitännäisiä. Muita muistoja mitä minulla tulee mieleen, on että unohdin kerran vieraspelimatkalla kengät kotiin. Sain lainaksi vastustajan valmentajan salibandykengät. Joku toinen pelimatka nukahdin bussiin ja herätessäni minun päälläni oli muovisia ötököitä. Kerran miesten maajoukkuepelissä kompastuin katsomon rappusissa ja kaaduin Suomen miesten maajoukkueen vaihtopenkille. Onneksi joukkue verrytteli ja penkillä istui vain Dettmann.

Koripallon ansiosta olen päässyt matkustamaan paljon. Junnumaajoukkuereissulta muistan Liettuan jääkylmät kuparisuihkut. Päävalmentaja totesi pukkarin nähtyämme ”kävittekö te kaikki täällä oikeasti suihkussa?”. Moskovan reissulla bussin selkänoja oli niin likainen, ettei halunnut nojata selkänojaan tai tiennyt mikä tuo ”keitossa” oleva yksi ainoa pallero on. Yksi mahtava kokemus on viettämäni yliopistovuosi Long Islandilla, New Yorkissa, kun sain koripallostipendin.

Tärkeitä muistoja on vaikka kuinka paljon. Niitä muistoja ei olisi ilman valmentajia ja joukkuekavereita. Ihmiset tekevät kokemuksista monin kerroin parempia. Minulla on käynyt tuuria, kun joka joukkue on ollut täynnä huikeita tyyppejä. En voi tarpeeksi painottaa sitä, miten paljon ihania ihmisiä minulla on elämän varrella ollut ja on edelleen, koska olen pelannut korista. Olen niin useasti nauranut kippurassa ja vedet silmissä, joko joukkuekaverille tai joukkuekaverin kanssa. :D

Mitens tämä kausi? Mitä tuumit HNMKY:n naisten joukkueessa pelaamisesta?

Namikan toiminta on yleisesti toiminut saumattomasti ja on ollut helppo tulla toimintaan mukaan. Hallilla kaikki moikkaa ja tunnelma seuran sisällä tuntuu olevan tiivis. Hommat hoidetaan kunnolla ja kaikki halukkaan otetaan mukaan. Olen iloinen, että olen pääsyt mukaan tähän porukkaan.

Koripalloilullisesti tämä kausi on lähtenyt erittäin hitaasti käyntiin. Tuloksena joulutauolle mentäessä on yksi voitto. Joukkueen yhteen hitsautumisessa menee aina aikansa ja olemme vasta pääsemässä siinä vauhtiin. Syyskauden viimeinen ottelu osoittaa sen miten paljon olemme tulleet eteenpäin. 30 pisteen tappioasemasta tasoihin tuleminen on todella kova suoritus. Tuossa ottelussa jokainen antoi panoksensa yhteiselle tekemiselle ja ylsimme sillä huikeaan suoritukseen. Jokainen meidän joukkueessa tuo tähän joukkueeseen lisäarvoa. Tällä hetkellä olen erittäin ylpeä meidän joukkueesta.

Kaikkihan sen tietää, että keväällä sitä vasta ruvetaan pelaamaan ;)

Entäpä sitten tulevat vuodet?

Tulevaa on aina hyvä spekuloida. Ajatus valmentamisesta on käynyt mielessä, mutta siihen palaan sitten joskus. Olen jo aiemminkin miettinyt, ettei enää montaa pelivuotta ole jäljellä. Loukkaantumiset ja ikä tekevät pikkuhiljaa tehtäväänsä eivätkä polvet ole enää kauaa pelikelpoiset. Nyt vielä nautin, kun voin :)

Pikkuhiljaa pitäisi keksiä mitä sitä haluaa tehdä aikuisena :)

Olet ehtinyt nähdä paljon lajin parissa eri sarjatasoilla ja maajoukkueissa. Mitä haluaisit sanoa tätä lukeville nuorille pelaajille?

Naura, epäonnistu, opi, kokeile, nauti, uskalla. Olen huomannut, että peiliin katsomalla ratkeaa moni ongelma ja itse voi aina tehdä asioita paremmin. Tee aina asiat täysillä. Muista huomioida muita ihmisiä. Anna muiden olla oma itsensä ja ole itse juuri se, joka haluat olla. Koripallossa - kuten elämässä yleensä - erilaisuus on rikkaus. Älä jää pelin keskellä miettimään epäonnistumisia, vaan keskity seuraavaan tilanteeseen, koska virheitä voi miettiä myöhemmin.

Sitten lopuksi vapaa sana…

Ihmiset ovat elämän suola. Joukkueena käydyt hyvät ja huonot hetket yhdistävät ihmisiä tavalla, mitä en osaa kuvailla, enkä ole kokenut missään muussa elämän osa-alueessa. Koripallon tuoma tunnemylly on välillä todella kovaa. Hieman pelottaakin, millaista se arki tulee olemaan, kun koripallo jää ja nuo tunne myllerrykset ovat enää vain muisto. Ensirakkautta ei unohda koskaan :)

 

* * * * *

URA PÄHKINÄNKUORESSA

Kaisa Valtakari (synt. 1987)

Kasvattajaseura: ToPo

22 naisten maaottelua

53 nuorten maaottelua

Naisten korisliigassa 254 ottelua, 1 kulta, 3 hopeaa, 2 pronssia

Naisten korisliigan paras kuudes pelaaja kaudella 2009-10

Kaudella 2017-18 HNMKY:n naisissa keskiarvoilla 10,4 pistettä, 9,6 levypalloa, 3 riistoa, tehokkuus ottelua kohti 16,2

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset